TAIDETTA KANSALLE!

 

Jukka Kinanen: Kuolema Venetsiassa, 2017

 

Aika kuluu, en ole aikoihin lisännyt tänne mitään. Onko se kiire vai mikä lie mutta näin on asia. Samalla lailla on kuvan tekeminen jäänyt vähän vähemmälle.
Järvenpäätalon galleria Järnätissä osallistuin "Jälkeläiset" elokuvan työryhmän näyttelyyn muutamalla uudella teoksella. "Jälkeläiset" on elokuva Harri Vuoresta ja hänen työstään sekä taiteilijana toimimisen tematiikasta. Olemme siinä Hannen kanssa mukana tuomassa kuvataiteilijan näkemyksiä asiaan. Elokuvan on ohjannut Aino Mättö ja hän on tavoittanut elokuvaansa paljon olennaista taiteilijuudesta ja onnistunut kertomaan sitä ymmärrettävällä tavalla katsojille.
Toki pidin kyllä myös tammikuussa pienimuotoisen näyttelyn Taidelainaamo Taikkassa ja laitoin sielläkin esille muutamia uusia teoksiani mutta nyt aion jälleen ryhtyä määrätietoisemmin tekemään hommia. Itseasiassa olen jo tehnyt muutamia uusia teoksia tulevia näyttelyitä varten.

Taidetta kesää odotellessa

Jukka Kinanen: Sometimes the dreams are better than reality, 2015

Olen viime kuukausina askarrellut Arte Poveran hengessä. Tuo italialainen "köyhien taide" sopii hyvin omaan ilmaisuuni ja taloudelliseen tilanteeseeni. On hauskaa tehdä teoksia kierrätysmateriaalista kun jokapuolella ja jokaisella on tavaraa ihan liikaa. Kierrätysrojusta tehdyt teokset eivät niin kamalasti kuormita tätä maailmaa ja on hauska ajatella, että asia joka joskus on ollut jotain muuta, on toisena päivänä osa taideteosta mikä sekin voi muuttaa muotoaan, sillä olen viime aikoina palannut vanhojen töitteni pariin ja korjaillut niistä niitä, jotka eivät ajan kuluessa olekaan tuntuneet enää niin hyviltä. Maailma on täynnä teoksia jotka unohtuvat ja muuttuvat merkityksettömiksi. On parempi pitää omien töiden määrää jotenkin kurissa ja pyrkiä siihen, että edes muutama niistä olisi jollekin tärkeä, muut saavat mennä.

Galleria D5

Piirustusluokallamme on alkanut jälleen uusi näyttelyvuosi. Olemme asettaneet esille Helsingin Kaapelitehtaalle Drawing Gallery D5:teen kymmenenvuotisjuhlanäyttelyymme kokonaisvaltaisen ripustuksen "Grand Slam". Sen on kuratoinnut taidemaalari Inkeri Makkonen ja Inkeri on itsekin mukana näyttelyssämme yhdessä Jari Järnströmin, Maarit Malin-Pötryn, Maaria Märkälän, Timo Partasen, Reijo Purasen ja Veera Sauraman kanssa. Hanne Lindström ei tällä kertaa osallistunut itse näyttelyyn vaan teki meille ansiokkaat kutsukortit ja julisteen.Piirustusluokan rikkaus on sen erilaiset tekijät ja jokaisen oma kädenjälki ja lähtökohdat tekemiseen.

 Jukka Kinanen: Help, I´m a Rock, puu, liitutaulu, maali, kangas, 2015

Työhön on aina helpompi tarttua kun on jokin päämäärä. Tämä D5 on ollut hyvä sellainen. Ja toinen kannustava tekijä, joka innostaa työskentelemään, on tietysti myönteinen palaute. Imatran Taidemuseon Kuvataidejärjestöjen liiton näyttelystä sitä tuli. Kyllä se kissa kiitoksella voi elää! Kuvainnollinen ilmaisu, sillä enhän oikeasti ole kissa.

Jukka Kinanen: Å, puu, liitutaulu, maali, 2015

Teosten nimeäminen on hankala juttu. Tuokin tuossa on "Å", outo nimi mutta yhtä hyvä kuin mikä muu tahansa ja onhan teoskin aika outo vaikka niinhän suurin osa taideteoksista on.
Nämä tässä olevat työt ovat enemmän materiaalien ja muotojen tutkielmia sekä eräällä tapaa myös viittauksia modernismin historiaan. "Å" voisi yhtä hyvin olla vaikka "Malevitsin uni".
"Help, I´m a Rock" puolestaan tuli mieleeni sitä tehdessäni mainiosta Frank Zappa-biisistä Help, I'm a Rock (Suite in Three Movements) eli aika alitajuinen juttu sekin nimi mutta niin se käy.

Mennyt vuosi/alkanut vuosi 2015

   

 Jukka Kinanen: The silence that...; sekatekniikka, 2014

Parahinta alkanutta vuotta 2015 kaikille niille jotka sattuvat tämän tässä näkemään! Lunta sataa hiljalleen.
Nyt kun vuosi on vaihtunut, voin jälleen huomata, että en ole lisännyt blogiin käytännössä mitään. No, sehän ei tietenkään ole ollut tarkoitus vaikka niin on käynyt.
Jos nyt jotain sanoisi, niin alunperin koko blogia on vaivannut linjattomuus, olen kirjoittanut kaikkea vähän ja sekaisin. Joskus ajattelin, että blogi kuvittaisi minua taiteilijana ja tekstien kautta syventäisi kuvien kerrontaa.
Toisinaan mielessäni oli ajatus siitä, että lisäisin blogiin päivän piirustuksen ja voisihan niinkin tehdä, vaan ehkä
ei tulisi tehtyä.

Jukka Kinanen: I, Me, My, sekatekniikka, 2014

Mennyt vuosi on ollut kuvan tekemisen kannalta kuitenkin ihan kelvollinen, sellainen keskiverto laiskan tekijän vuosi. Työtä on haitannut kaikenlaiset remonttuihommat ja muut arkielämän jutut. Joskus kyllä ihan suorastaan pelkkä velttous ja saamattomuus. Monet muut asiat ovat olleet hauskempia: kalastus (sain paljon kuhia), Pinterest, syöminen yms. Ei se laiskuus ole sinänsä näkynyt työskentelyssä sinänsä. Näyttelyitä on ollut ihan mukavasti:

Piirtämisen rajoilla, Piirustusluokka, Poriginal-galleria, tammikuu 2014

Piirtämisen rajoilla, Piirustusluokka, Kanneltalo, Helsinki, elokuu 2014

Suomen kuvataidejärjestöjen liiton vuosinäyttely, Imatran taidemuseo, joulukuu 2014

Tämän vuoden näyttelyt alkavat tammikuun puolivälissä taas Piirustusluokan yhteisellä esiintymisellä Helsingin Kaapelitehtaan Drawing 5 Galleryssä. Piirustusluokan kanssa on hienoa esiintyä yhdessä, tunnelma on niin välitöntä ja suvaitsevaista, jokainen saa toteuttaa itseään oman ilmaisunsa puitteissa ja sehän kannustaa työskentelemään.

Jukka Kinanen: Education, sekatekniikka, 2014

Uusi lukukausi on alkamassa, opetukset kutsuvat. Siihen sopii hyvin tämä Imatran taidemuseossa esillä oleva työ. Joskus sitä kaipaa vanhoja liitutauluja, liidun kitinä tuntuisi mukavalta vaikka olisi ihan karseaa korville.

Liitutaululle kirjoittava opettaja on mielestäni varsin paljon persoonallisempi kuin nykydigitekniikkaa käyttävä "opetusteknikko". Opettajien pitäsi pistää enemmän itseään likoon ja liitutaulu olisi siihen hyvä väline, sehän alkaa olla jo tosi eksoottinen.

Viimeaikaista taidetyötä

 

 

 

Poriginal-galleria 4.1. - 21.1.2014

 

Kuvan tekeminen on siinä määrin veressä, ettei siitä osaa eikä haluakaan luopua. Kun opetustyössä on jatkuvasti tekemisissä kuvan kanssa, kuvia näkee tavattoman paljon. Niitä näkee näyttelyissä, Pekka Halosen akatemiassa ja niitä näkee Pinterestissä (mikä on loistava työväline ja kuvapankki kaikille kuvista pitäville ihmisille), kuvia nyt vain näkee ja näkeminen innostaa myös tekemiseen.

Viimeaikaisia kuviani on esillä  tällä hetkellä Onnela-ryhmän näyttelyssä Tuusulan taidemuseon Aunelassa ja Piirustusluokka-ryhmän Piirtämisen rajoilla näyttelyssä Porin taidemuseon Poriginal-galleriassa.

Kun palasimme näyttelyhommista Porista, ajoimme Tampereen kautta ja kävimme katsomassa Sara Hildenin taidemuseossa afrikkalaisamerikkalaisen Ellen Gallagherin näyttelyn. Niin kuin kaikki mielenkiintoiset näyttely, niin tämäkin tarjosi kiinnostavaa katseltavaa ja antoi aihetta ajatteluun, se myös innosti itsekin tekemään. Hyvät näyttelyt ovat siemeniä jotka itävät ja muuttuvat kasvaessaan omaksi ilmaisuksi jossa saattaa näkyä enemmän tai vähemmän se alkuperä, mistä tuo siemen on lähtöisin...tulipas sanottua hienosti.

Onhan kaikki taiteellinen ilmaisu jokatapauksessa rakentunut tradition varaan. Yhtälailla historia ja nykyisyys antavat meille vaikutteita jotka sitten parhaimmillaan muuttuvat imitaatioiden sijasta omaksi ilmaisuksi. Täytyy vain toivoa, että omalla kohdalla tavoittaa juuri tuon oman ilmaisun!

 

Kaksi veistosta, 2013

 

 

 

Kaksi joutsenta

 

 

 

Jukka Kinanen: Il esploratore, pronssi, 2007

Jotkut elementit toistuvat tekemisissäni uudellaan toistuvasti. Onko se sitä, että ei ole saanut aikaan vielä mieleistä teosta ja toistaa elementtejä, niin kuin nyt tuota jotsenta, tarkoituksena saada aikaan lopullinen ja ikään kuin täydellinen esitys vai mitä?

 

Jukka Kinanen: Käsky, puu, kirjankansi, akryyli, kynä, 2013

 

 

Toki sama elementti kuvissa voi ilmaista erilaisia asioitakin. Ylemmän kuvan joutsen on ylevän oloinen viittaus Leda-myyttiin ja alempi "Käsky" on taas enemmän henkilökohtaista kuvausta sukumme tarinasta. Ja toisaalta - jokainenhan voi myös itse ladata omia sisältöjä taideteoksiin kun niitä katselee.

 

 

 

 

Way back to Florence

Nyt kun syksy on pitkällä ja päivät sen kuin pimenee, muisti johtaa kaiholla kaipailemaan viime kevään työskentelyjaksoani Firenzessä. Oli valoisaa, värit kauniita ja ruoka hyvää eikä viinikään ollut hapanta. No, ei siinä mitään, on nytkin mukavaa ja syksyn pimeys on omalla tavalla hienoa vuoden aikaa.

 

Työpöytä

 

Syksyllä on muutenkin hyvä keskittyä töiden tekoon. Olen kai sellainen syksyihminen, ettei tuo pimeyskään niin haittaa. Syksy ikään kuin nielaisee ihmisen sisäänsä mutta siitä huolimatta voisi olla syksyisessä Italiassa juuri ruuan ja viininkin takia.

 

 

Ruokapöytä

 

 

Taiteilijatarvikeliike Zecchi Firenzessä lienee yksi Euroopan parhaista ja monipuolisimmista alan myymälöistä. Henkilökunta osaa asiansa ja neuvoo sekä opastaa asiakkaita antaumuksella. Kauppa tuntuu olevan perheyritys tai sen käsityksen sieltä sain. Kaiken tämän asiantuntemuksen lisäksi hinnatkin ovat taiteilijaystävällisiä jos vertaa vaikka omiin myymälöihimme täällä Suomessa.

 

 

Zecchi, Via dello Studio, 19/r




Venetsian Biennaalia odotelessa

Vuosi 2013 on jälleen se vuosi jolloin Venetsian Biennaali esitellään taiteen ystäville.

Tapahtuman merkitys kuvataiteen kanssa askarteleville on hyvin suuri. Onko Venetsia jonkinlainen taiteen puuhamaa, jossa kaikki on suurempaa kuin tavallisen taiteen ystävän ymmärrys? Joka tapauksessa siellä on mahdollisuus tutustua aikamme taiteeseen paremmin kuin missään muualla yhdessä paikassa ellei oteta huomioon Pinterestiä, jossa voi tutustua vielä laajemmin nykytaiteeseenkin vaikka omalla kotisohvalla.

Ohessa muutamia satunnaisia kuvia edellisestä Biennaalista vuodelta 2011:

 

 

Fransisco Bassim: Gran Interoior, 2011, runsaasti taidehistoriallisia viitteitä ja kommentteja vilisevä maalauskokonaisuus

 

 

 

Christian Boltanski

 

 

 

Song Dong, China
 

 

 Gloria. US Pavilion, Venice Biennale 2011:

 

 

Taidokkaasti puusta veistettyä lentokone-estetiikkaa Yhdysvaltojen paviljongista

 

 

 

Panssarivaunu Yhdysvaltojen näyttelyosaston edessä. Vaunun telaketju toimi avajaisperformancessa juoksumattona amerikkalaiselle olympiaurheilijalle. Osaston toteutuksesta vastasivat Jennifer Allora ja Guillermo Calzadilla.



 

Jussi Juurisen kaivertamisen himo

Kävin kesällä Mäntän kuvataideviikoilla. Ilokseni huomasin, että Jussin teoskokonaisuus oli melkeinpä näyttelyn paras. Se oli installaatio joka kumpusi taiteilijan omasta persoonasta ja kertoi hienolla tavalla tarpeesta tehdä taidetta.

Yksityiskohta installaation puupiirroslaatoista joiden kautta teokseen tulee henkilökohtainen kuvataiteen vanhasta traditiosta kumpuava elementti joka liittää sen taiteen jatkumoon nykytaiteen keinoilla toteutetun

teoksen osana.   

Vihreää politiikkaa järvenpääläisille

Kunnallisvaalit lähestyvät. Suostuin ja ryhdyin Järvenpään Vihreiden ehdokkaaksi. Ajattelin, että voisin olla omalta osaltani edistämässä kaupunkilaisten hyvinvointia. 

Järvenpää on hyvä paikka elää mutta siitä pitää tulla vielä parempi. Kaupunkikuva vaatii kohentamista, ympäristö ei ole kaikin osin kehuttava. En välttämättä tunne ylpeyttä järvenpääläisyydestäni juuri tuon kaupunkirakentamisen sekavuuden takia.

Hyvä asuinympäristö lisää viihtyvyyttä. Viihtyvyys ehkäisee syrjäytymistä. Syrjäytyminen vie ihmisarvon. Se vie verorahojamme ja lisää turvattomuutta. Panostamalla etukäteen kaikkiin niihin pikku osasiin joilla syrjäymisen ehkäisyyn voidaan vaikuttaa, säästetään loppujen lopuksi rahaa ja ennenkaikkea ihmisarvoa.

Joulun jälkeen

Vaikka Joulua niin lapsena odotetaan ja tuntuu kuin se ei koskaan tulisi, niin sitten se yht´äkkiä on jo mennyt. Niin on taas kerran nytkin käynyt.

Tuossa kuvassani tonttu marssii vähän niin kuin etsien itseäänkin ja niinhän me ihmisetkin teemme. Uuden vuoden lupaukset ja päätökset voivat auttaa siinä itsensä etsimisessäkin. Hyvää alkavaa vuotta kaikille se tonttu nyt toitottaa!

Cy Twombly In Memoriam

Monet varmasti tuntevat amerikkalaisen kuvataiteilijan Cy Twomblyn tuotantoa mutta on myös paljon niitä kuvataiteen ammattilaisia ja harrastajia joille nimi on ollut vieraampi tai tuntematon. Ehkäpä hänen kuolemaansa (5. heinäkuuta 2011) seurannut hetkellinen julkisuus samoin kuin Tukholman Moderna Museetin näyttely Turner, Monet, Twombly ovat tehneet tuosta taiteilijasta edes hivenen verran tunnetumman Suomessa kuin aikaisemmin. Joka tapauksessa Twombly olisi ansainnut suuremmankin tunnettavuuden kuin mitä se nyt on ollut. Twomblyn taide vaikutti aikoinaan kotoisista taiteilijoista ainakin informalisteihin. Varsinkin Kimmo Kaivanto on kertonut arvostaneensa suuresti tätä amerikkalaista oman tiensä kulkijaa ja näkyyhän se jossain määrin myös varhaisissa Kaivannon maalauksissa.
Mielestäni Cy Twombly oli yksi eurooppalaisimmista amerikkalaisista taiteilijoista ja siihen on ehkä vaikuttanut paljolti hänen pitkäaikainen asumisensa Euroopassa, tarkemmin sanottuna Italiassa. Hänen antiikin mytologiasta ja historiasta ammentaneet teoksensa ovat osaltaan voinneet ruokkia mielessäni tätä mielikuvaa.
Cy Twombly eli pitkän elämän ja teki sen mukaisen päivätyön tinkimättömänä ja omaleimaisena taiteilijana jääden ehkä harmittavastikin hivenen trendikkäämpien poptaiteilijoiden ja hyvän ystävänsä Robert Rauschenbergin varjoon.
Matkasimme joskus 1970-luvun puolivälin tienoilla Uusarin kanssa interraililla, kuinkas muutenkaan, Pariisiin. Minulle Cy Twomblyn näyttely kaupungin modernin taiteen museossa oli sen verran järisyttävä kokemus, etten ole päässyt siitä yli vieläkään vaikka joskus olen kyennyt sen hetkeksi unohtamaan. Se oli taidetta jota en ymmärtänyt mutta jonka tunsin. Rauha Cy Twomblyn muistolle.

Jason ja Argonautit

Harri Vuori on säveltänyt ja Jukka maalannut. Kuvassa triptyykin III osa

Iason tai Jason, kuinka halutaan kirjoittaa, johti argonautteja, urheita merenkävijöitä Argo-laivalla etsimään kultaista taljaa. Tietenkin matka oli suuri seikkailu ja miehistö toinen toistaan suurempia sankareita. Silti ja juuri sen takia matka ei aina sujunut toivotulla tavalla vaan matkalaiset kohtasivat vaaroja ja vastoinkäymisiä. Kuolema ei säästänyt aina sankareitakaan. Matkaan oli lähdetty ja jotakin etsittiin, kun se löytyi, oliko se kaiken vaivan ja uhrausten arvoista? Kaikella on hintansa.


Harri Vuori & Jukka Kinanen, argonautsit Jäkessä

Se miksi tässä on tätä tarinaa kreikkalaisista, johtuu siitä, että sunnuntaina 6.III.2011 alkavassa Värinää-tapahtumassa esitetään Järvenpää-talon Juhani Aho salissa Harri Vuoren käyrätorvitriolle säveltämä teos "Argonautit". Sävelteokseen liittyy olennaisesti samasta aiheesta tekemäni triptyykki joka saa lopullisen muotonsa teoksen esittämisen aikana toteuttamassani maalausperformanssissa. Koko juttu on siis taiteiden välinen yritys kuvata samaa aihetta musiikin ja kuvataiteen keinoin. Olemme työstäneet teoksiamme keskustellen tekemisistämme ja pohtien sitä, miten olemme tämän vanhan tarun itse kokeneet ja miten olemme sen saaneet siirretyksi havaittavaan muotoon. Oman panoksen teoksiin tuo esitystilanteen aikana soittajien reagointi kuvan tekemiseen. Soitto määräytyy sen mukaan mitä triptyykin osaa kulloinkin työstän. Näin myös muusikon rooli on tässä kokonaisuudessa merkittävä.

"Iason", akryyli, asetoonivedos, 2011



Kuvallisen tulkintani lähtökohtana Argonauteista on ollut oma elämäni ja minä Iasonina. Etsiä kultaista taljaa milloin mistäkin ja luulla löytävänsä sen. Kuitenkin se loittonee ja kaikki alkaa alusta. Seikkailua ja todistelua turhan takia, elämä menee kuitenkin omia menojaan ja sen radat piirtyvät sattuman varaisesti elämän kehälle. 





Taiteilijoita ja taiteilijoiden unelmia sekä uusi piirustus



"Michelangelo´s dream", muste, väri- ja lyijykynä, kirjan kansi, 4. tammikuuta 2011



Tänään oli valoisa päivä. Kun taas on enemmän valoa, jaksaa paremmin keskittyä kuvien tekemiseen.

Olen toki pimeänäkin aikana niitä tehnyt mutta en ole saanut niitä tuoduksi blogiin asti. Itse asiassa minua on työllistänyt yksi suurempi homma josta laitan tänne jotakin kunhan saan kuvan aikaiseksi tai paremminkin sen pois kameran muistikortilta.

Tuo kuva tuossa ylhäällä on jatkoa vanhalle piirustussarjalleni joka kehittyy ajan myötä ja johon löytyy pikku hiljaa uusia teemoja ilman, että niitä etsii. 

"Michelangelos dream" on kuva unelmista ja siitä kuinka joskus unelmat karkaavat ulottumattomiimme. Miksi juuri Michelangelo? Siksi, että hän on hieno taiteilija joka todennäköisesti tiesi mitä halusi ja usein myös tiesi miten sen saavuttaa mutta kaikkea ei hänkään saanut. Joskus myös Michelangelon unelma loittoni saavuttamattomiin. 

Kolme uutta piirustusta ( three new drawings )

"Ruma Ankanpoikanen"; muste, lyijykynä, paperi, kirjan kansi, 2010

"Jason ja Yksinäisyys"; muste, lyijykynä, paperi, kirjan kansi, 2009-10

"Omakuva Joutsenena"; tussi, lyijykynä, värikynä, paperi, kirjan kansi, 2010

Vanha leikkimökki

Kaisa teki aikoinaan minulle tämän mökin. Kaisa oli äitini täti ja poikkeuksellinen nainen sillä vielä varmaan yli 70-vuotiaana hän sahasi uppotukkia harmaissa villasukissaan ja ruskeassa hameessaan toukokuussa jäiden seassa järvessä vanhalla justeerilla. Kaisa sai sahattua tukin metrin pätkiksi ja siellä ne pöllit ovat navetassa vieläkin niin kuin ovat olleet kohta viimeiset 40 vuotta.

Kun niitä pöllejä katsoo, ymmärtää oitis, että ne jäisivät minulta itseltäni sahaamatta. Syy siihen, miksi Kaisa teki koko homman oli se, että isäni oli jostain saanut päähänsä vedättää vinssillä koko tukin syvältä järvestä rantaan siksi, että se vanhana iät ajat vedessä olleena honkana oli kaunista puuta ja siitä olisi saanut hienoa lautaa. Pitiköhän siitä tehdä pöytä tai jotakin.
Olin itseasiassa löytänyt tukin snorklatessani järvessä ja kertonut siitä isälleni. Tuomo veti sen traktorin vinssillä rantaan mutta ylös vedestä se ei noussut. Kaisa sitten toteutti työn rankimman osuuden ja sahasi tukin pätkiksi jääkylmässä vedessä. Pakostahan siinä Kaisa kastui mutta tuli tukkikin sahattua ja saatiin puut rannalle.

Aikojen kuluessa mökkini on tietysti lahonnut. Hiiret ovat syönneet maton jo monta vuotta sitten eikä ovikaan ole mennyt enää vuosiin kiinni. Kohta se varmaan romahtaa ja hetken aikaa mökkini paikalla on kasa lahoja lautoja ja vie ehkä vuosia ennen kuin ne maatuvat ellen ennen sitä korjaa laudat pois ja polta ne.

Muistot hämärtyvät ja vähitellen katoavat. Kohta ei Kaisaakaan muista kukaan. Mökin muistavat vielä lapsemme mutta varmaan hekin ehtivät sen unohtaa aikojen kuluessa. Mutta tukin pätkät ovat vielä olemassa ja ehkä niistä joku vielä joskus tekee jotakin vaikkei Kaisaa muistakaan.

Vanhassa maalaissaunassa (something about an old finnish country sauna)

Saunominen kylmänä syyspäivänä lämmittää mukavasti. Vanhan saunan hiljaisuudessa voi kohdata menneisyyden monella tavalla. Jos on yksin ja ei ole ketään kenelle puhua, ajatukset harhailevat sinne tänne. Ketkä täällä ovat joskus olleet ja mitä he ovat ajatelleet. Maailma on ehkä muuttunut mutta näiden seinien sisällä saunan lämmössä kaikki näyttää olevan kuin aina ennen. Silloin olet pelkistetysti sitä mitä olet niin hyvässä kuin pahassakin. Kohtaat itsesi paljaana mutta turvassa. Ilta pimenee ja ympäröi sinut niin kuin saunan lämpö ja hiljaisuus. Se on ympäröinnyt muitakin ennen sinua. Siinä kaikessa on jotakin melkein pyhää, me olemme pitkään jatkuneen ketjun yksi lenkki ja toivottavasti ketju jatkuu jälkeemmekin. Rituaalit ovat tärkeitä.

"Tarpeettomia ihmisiä" ja muuta ilmaisua joka ei jätä kylmäksi

Tommi Kolehmainen, Anu Uhlenius, Juha Palkeinen ja Pauliina Naala (kuva Timo Saarinen)

Tommi Kolehmainen ja Anu Uhlenius (kuva Timo Saarinen)

Järvenpään teatteri tarjosi minulle viime viikonlopulla kaksi ikimuistettavaa teatterikokemusta. Ensin perjantaina sain nähdä "Tarpeettomia ihmisiä" ja lauantaina kuulla naisten tulkintoja hienoista naisten tekemistä kappaleista "Rinnat rottingilla"-spektaakkelissa. Molemmat esitykset olivat taidetta isolla T:llä. Molempien esitysten yhteisvaikutus oli hämmentävä. Niiden jälkeen joutui tosissaan miettimään kuka ja mikä minä olen ja mitä suomalaiset ja muunkin maalaiset miehet ovat ja miksei myös mitä naisetkin ovat. Alkoi kovasti tuntua siltä, että miehet ovat monesti todellakin ihan pihalla. Oli hienoa päästä kokemaan sellaiset esitykset jotka viilsivät itseäni sisimmästä ja pysäyttivät ajattelemaan. Mitkään yksittäiset esitykset eivät ole aiemmin vaikuttaneet minuun yhtä paljon. Alan taas pikkuhiljaa uskoa siihen, että taiteella voi sittenkin vielä vaikuttaa. Kiitos Järvenpään teatterille!

Yksi uusi maalaus ja öljyväreistä [ my new painting and something about my oil colours]

"OIDIPUKSEN TALO"; 122 x 78 cm; Öljy/akryyli/lyijykynä; 13.X.2010
[The house of Oidipus; oil/acrylic/pencil]

 

Vanhoja öljyvärejäni

[Some of my old oil colours]

Öljyvärit säilyvät näköjään käyttökelpoisina vuosikymmeniä. Kuvan Rowney ja Talens värit ovat peräisin 1970-luvulta ja niitä on säilytetty joskus montakin talvea peräkkäin pakkasessa ja silti niillä voi vielä ihan hyvin maalata. Käytin joskus aikoinaan mielelläni noita Talensin värejä. Ne olivat edullisia ja kuitenkin mielestäni tarpeeksi laadukkaita minun maalauksiini. Tuossa näyttää olevan lisäksi ainakin muutamia Maimerin ja Windsor&Newtonin värejä. Edellisillä maalasin ainakin 1980-90-luvuilla. Kyllä kai se on nykyään ihan sama millä väreillä maalaa sillä tärkeämpäähän se on, että mitä maalaa, värit kyllä kestävät yhtä kauan kuin ilmaisu.

Syyspäivän mietteitä

 

Syyspäivä metsässä on alakuloisen kaunista. Ennen lumen tuloa se on haikeaa luopumista jo menneestä kesästä. Talvi tulee ja lumi peittää kaiken alleen. Värit vähenevät melkein mustavalkoisiksi ja päivät ovat lyhyitä. Mennyt kesä unohtuu taas talven lumiin ja uusi kevät tuntuu kaukaiselta. Muistan paremmin talven kesällä kuin päinvastoin. Se on hassu juttu, yhtä muistamista ja unohtamista koko elämä.